JOKITILA

Pieni maatila.
Suuret ajatukset.

PIENI ARTESAANITILA

Puhtaasti ja luonnollisesti viljeltyjä avomaakasviksia

Jokitila on pieni avomaakasviksia tuottava maatila Oulun Ylikiimingissä. Pohjoisen karuihin ja arvaamattomiin viljelyolosuhteisiin nähden, Jokitilalla viljellään hyvin monipuolista kasvisvalikoimaa. Jokitilan laadukkaista ja ravinteikkaista kasviksista pääset nauttimaan hankkimalla sato-osuuden tai vierailemalla tilamyyntipäivillä.

Tänäkin vuonna tilalla viljellään yli 30 erilaista kasvista, kuten kaaleja, juureksia ja lehtivihanneksia. Meiltä ostamasi kasvikset ovat aina takuuvarmasti tuoreita. Sato kerätään pellolta satokasseihin edeltävänä päivänä tai korkeintaan pari päivää ennen myyntiä. Kasvatamme kaiken puhtaasti ja luonnollisesti ilman torjunta-aineita ja teollisia lannoitteita.

LÄHIRUOKAA OULUSTA

Hanki sato-osuus!
Saat kasseittain tuoreita herkkuja!

LIITY OSAKSI TILAYHTEISÖÄ

Mikä on sato-osuus?

Parhaiten pääset nauttimaan Jokitilan huippulaadukkaista kasviksista hankkimalla itsellesi sato-osuuden etukäteen verkkokaupasta. Ostamalla itsellesi sato-osuuden varmistat, että saat säännöllisesti laadukkaita ja tuoreita kauden herkkuja. Kaiken lisäksi tämä on helppoa, sillä saat valita sinulle sopivimman satokassin noutopaikan, joita ovat Ravintola Puistola Oulun keskustassa, Oulun Reko lähiruokarinki Kaukovainiolla ja Jokitila Ylikiimingissä.

Sato-osuuksia on tänä vuonna myynnissä vain 30 kappaletta, joten liity pian osaksi tätä ainutlaatuista lähiruokayhteisöä!

LUONNOSTAAN-FESTIVAALI 26.-27.8.2023 VILLA HANNALASSA

Oletko kuullut
Luonnostaan-festivaalista?

LUONTO- ja HYVINVOINTIFESTIVAALI

Luonnostaan
-festivaali
26.-27.8.2023
Villa Hannalassa

Kolmannen kerran järjestettävää Luonnostaan-festivaalia juhlitaan tänä vuonna Jokitilan sijaan Oulun Hietasaaressa Villa Hannalan pihapiirissä 26.-27.8.2023. Villa Hannalan kaunis historiallinen miljöö tarjoaa upeat puitteet elokuiseen luonto- ja hyvinvointiteemaiseen festivaaliin.

Festivaali on ihana hyvän olon & yhteisöllisyyden juhla, joka yhdistää hyvinvoinnin ja luonnon ainutlaatuisella tavalla kaupungin sykkeessä. 

Kaksipäiväinen ohjelma tarjoaa livemusiikkia, joogaa, inspiroivia luentoja & työpajoja, herkullista ruokaa sekä innostavaa ja maadoittavaa hyvän olon energiaa. 

Tule kuulemaan upeita artisteja pohjoisesta, tunne maa & luonto kaupungissa, löydä sisäinen voimasi, heittäydy luovuudelle ja tanssille, kukoista ja iloitse yhdessä 200 muun festivaalivieraan kanssa.

Tilaa uutiskirje

Saat silloin tällöin postia kasvimaalta sekä tietoa tilan tapahtumista.

IHMINEN YRITYKSEN TAKANA

Jokitilan perustajalle Armi Jokitalolle luonnonmukaisuus ja luonnonläheisyys ovat tilan toiminnan ydin. Kasvisten kasvattaminen ei ole Armille ainoastaan toimeentulo vaan ennen kaikkea elämäntapa. Syömällä puhtaasti ja vastuullisesti tuotettua ruokaa, tuemme omaa hyvinvointiamme ja samalla mahdollistamme puhtaan ja terveellisen ympäristön myös tulevaisuudessa. 

 

Jokitila on yhden naisen periksiantamaton unelma, jossa yhteys luontoon ja luonnonmukaiseen elämäntapaan ovat keskiössä. Tule mukaan tukemaan muutosta!